Välillä elämässä eletään tyhjässä risteyksessä. Tuntuu että on ihan sama mihin suuntaan lähtee. Voimme tehdä omat ratkaisut tai antaa Jumalan näyttää oikea tie. Itse haluaisin kovasti antaa Herralle vapaat kädet näyttää tietä, mutta välillä tulee huomaamattaan pyristeltyä vastaan.

Tänään on ollut todella mitäänsanomaton päivä. Aamulla piti lähteä kirkkoon sytyttämään kynttilöitä vainajien muistoksi, mutta kun tulin suihkusta, lähestulkoon pyörryin keittiöön. Ensin tuli todella huono olo, meinasin oksentaa, jonka jälkeen taju meinasi lähteä. Makailin hetken pää keittiön pöydällä, mutta kun alkoi tuntua siltä etten pysy enää edes tuolilla, siirryin lattialle. Siinä makailin aikani, kunnes sain riittävästi voimia siirtyä sänkyyn. Nukuin pari tuntia, ja olo olikin jo vähän parempi unien jälkeen. Kävimme siskojeni luona, ja pysyin tolpillani. Oli mukava käydä katsomassa heidän ja äitinsä uusi talo johon muuttivat muutama viikko sitten. Sain myös tietää, että isäni uusi naisystävä(jota inhoan suunnattomasti, kuin myös hänen lapsia) muuttaa isälleni asumaan lastensa kanssa ennen joulua. Olen aika kiukkuinen tällä hetkellä ja odotan että isä kertoisi tästä myös itse.

Loppuun vielä vähän kuvia.

Kouluratsastajakin sekoaa välillä päästään aivan todella. Mutta on hyppääminenkin kivaa välillä! Ja vieressä murheenkryyniauto, joka tuotti verta, hikeä ja kyyneleitä.